Hei!
Eli siis tämän blogin tavoite ei ole haalia itselleen laajaa lukijakuntaa. Te ketkä tämän tiedätte voitte halutessanne lueskella täältä aina joskus tarinoita ja novelleja. Päähenkilöt ovat todennäköisesti teille jo entuudestaan tuttuja, joten en vaivaudu esittelemään heitä sen koommin.
Tässä ensimmäinen tarina:
Catherine nojasi päätään ammeen liukkaaseen päätyyn. Hän tunsi kasvoillaan myöhäisen tuulenvireen, joka puhalsi kylpyhuoneeseen ikkunanraosta ja kantoi mukanaan kypsyneiden hedelmien, rehevän puutarhan ja illan kosteuden tuoksun. Catherine saattoi nähdä kaistaleen taivasta, joka oli tummennut vasten loppukesän lämmintä yötä ja kuulla satakielen, joka viritteli säveliään puiden vehreässä siimeksessä.
”Tässä aamutakkinne, rouva”,ilmoitti Margareth, joka käveli huoneeseen ja laski silkkisen vaatteen tuolinkarmille. Sen jälkeen hän kääntyi ja jäi seisomaan tuolin viereen kädet selän takana. Catherine kohotti päätään.
”Kaipaako rouva vielä jotain?”Margareth tiedusteli.
”En oikeastaan. Kiitos Margareth”,Catherine hymyili ja vaipui vasten ammeen laitoja.
Margareth niiasi, lähti huoneesta ja vetäisi oven jäljessään kiinni. Catherine rutisti hiuksensa kuiviksi samalla, kun nousi seisomaan lämpöisestä vedestä. Varovasti hän astui ammeesta ja otti samalla tukea sen laidoista. Kivilattia tuntui kylmältä märkiä paljaita jalkoja vasten. Hän kurotti tuolinkarmilta aamutakkinsa ja kääriytyi siihen nauttien kevyen silkin tunnusta märällä iholla.
Catherine käännähti. Hän näki miehensä, joka seisoi ovensuussa vaalimiaan kiharoitaan haroen paita puolihuolimattomasti auki.
”William. Tulen pian”,Catherine sanoi ja hymyili ystävällisesti miehen hämmentyneelle ilmeelle. Williamin huulet kaartuivat helpottuneeseen hymyyn. Odottamatta hän harppasi askeleen lähemmäs ja vetäisi Catherinen lujaan halaukseen.
”Me emme tarvitse lasta, rakas. Emme minun mielestäni! Onhan meillä Sofiekin!”William huudahti. Catherine jännittyi varuillaan kuullessaan miehensä sanat. Hän aikoi jo riistäytyä kylmästi irti halauksesta, kun mies painoi rauhoitellen suudelman hänen hiuksilleen. Catherine laski päänsä miehen olkaa vasten haistaakseen, oliko tämä juonut kun puhui noin pehmoisia. Ei, William tuntui olevan aivan selvin päin.
”Oletko todella sitä mieltä?”Catherine kysyi epäuskoisena.
”Tietenkin! Olen todella pahoillani kun en tullut ajatelleksi aiemmin...”
Catherine ei enää saanut selvää, mitä William sanoi. Jotain hän vielä selitti hääpäivästäkin. Catherine ei kuitenkaan kysynyt. Hän hymyili vain huojentuneena miehensä olkaa vasten. William laski kätensä Catherinen lanteille, kohotti päätään ja katseli kiinteästi tämän kasvoja.
”Etkö haluakaan?”Catherine ihmetteli vielä. William painoi suukon naisen poskelle.
”Haluan, tietenkin haluan! Mutta haluatko sinä?”
William hymyili. Catherine painautui aavistuksen lähemmäs miestä ja katseli noita komeita, kiharoiden kehystämiä kasvoja. Catherine ei ollut koskaan ennen nähnyt miestään sellaisena. Kädet lepäsivät lempeinä hänen lanteillaan, ja silmät olivat tulvillaan hellyyttä, jollaista Catherine ei ollut osannut kuvitellakaan Williamin silmiin. Hetken hänestä tuntui, että hän voisi halutakin.
”Eiköhän vastaus ole ehdoton EI!?”
Catherine ja William kavahtivat pelästyneinä kauemmas toisistaan. Budoaarin ovella seisoi Catherinen isä, joka katseli inhoten ja vihaisena heitä molempia. Catherine painoi katseensa syllisenä lattiaan, mutta suuttui samassa itselleen. Ei hänen pitäisi tuntea syyllisyyttä! Hän oli naimisissa oleva nainen ja lisäksi mies, jota hän halasi, oli hänen oma aviomiehensä!
”Iltaa, rakas appiukko”,William murahti. Catherine nosti katseensa.
”Isä, mitä sinä teet täällä?”hän kysyi. Herra Bonsdroff ei ollut kuulevinaan tyttärensä kysymystä.
”Ahdisteleeko tuo mies sinua, kulta?”hän epäili sen sijaan ja vilkaisi paheksuvasti Williamin avonaista paitaa. Catherine näki Williamin suuttuvan. Miehen ilme koveni ja silmät, jotka olivat hetki sitten vielä katselleet Catherinea hellinä, tuijottivat nyt vihasta kavenneina vanhaa herraa.
”Minä en AHDISTELE häntä!”William huusi.
”Isä. William ei ahdistele minua, hän on aviomieheni”,Catherine vakuutti. Hän vilkaisi hermostuneena kiihtynyttä Williamia ja sen jälkeen epäluuloisena kyräilevää isäänsä.
”Aviomies tai ei, renttu hän kuitenkin on”,isä ilmoitti kantansa.
”Saatanan vanha ukko...”William mutisi. Catherine loi mieheensä paheksuvan ja moittivan katseen, mutta turhaan, sillä tämä ei sitä huomannut. Niinpä hän astui askeleen eteenpäin yrittäen hymyillä urheasti.
”Tule isä, vien sinut sänkyyn”,Catherine tarjoutui ja vetäisi isän käsivarren kainaloonsa.
”Voit jäädä sinne jos haluat”,isä lupasi ja hymyili tyttärelleen suojelevasti.
”Niin, niin! Nuortaverta sänkyysi! Lähtikö Fidelia lätkimän, vai?”William huusi suutuksissaan heidän jälkeensä. Catherine irvisti kuullessaan miehensä huudot. Hän oli vaiti, kunnes he astuivat budoaarin lämmöstä vetoisalle käytävälle.
”Isä. Minä olen naimisissa. Ja William on aviomieheni. Yritä tulla toimeen hänen kanssaan”,Catherine pyysi hartaasti. Herra Bonsdroff laski vanhuuden kurtistaman kätensä tyttärensä käsivarrelle.
”Voi kulta pieni! Hiuksesi ovat aivan märät. Ja olet paljain jaloin, pikkuinen! Et saisi liikkua noin näillä koleilla käytävillä! Voit saada vaikka lentsun!”
Catherine katsahti äkäisenä isäänsä ja kohtasi vanhuuden haalistamien silmien huolestuneen katseen. Catherine huokasi raskaasti huomatessaan, että hänen oli mahdotonta olla vihainen tuolle hupsulle vanhalle miehelle.
Ja toisen näkökulman tapahtumiin saat lukemalla tämän.
