Nuori ja kaunis Fidelia (kyllä vain, luit oikein!)

Nuori mustalaisnainen istuskeli leirin liepeillä ja nojasi selkäänsä vanhan kaatuneen kelon runkoon. Kauempana leirinuotion loimussa istui kumaraisia nauravia hahmoja. Nuotiosta singahtelevat kipinät ja kitaran surumieliset soinnut täyttivät ilman.

"Fidelia!"

Nuori nainen käänsi päätään. Nuotion luona istuva mies viittoili häntä luokseen.

"Tule tanssimaan, Fidelia",mies pyysi pilke silmissään. Toinen vanhempi mies näppäili kitarastaan uusia sointuja.

"Kohta!"nuori nainen hymyili ja kääntyi jälleen katselemaan hiljakseen tuulessa huojuvia puiden latvoja ja tähtikirkasta taivasta. Kohta hän kuuli vanhan ja ryppyisen naisen istuvan ähisten viereensä.

"Mitä mietit, tyttö? Tuo hymy huulillasi ei lupaa hyvää",vanhus raakkui epäillen. Fidelia käänsi loistavat kasvonsa vanhan naisen puoleen.

"Kenen mailla me olemme, Mama?"hän kysyi välittämättä vanhuksen pistävästä ja läpitunkevasta katseesta, jota tarkkasi hänen kasvojaan herkeämättä.

"Linnan mailla. Sen vanhan kivirotiskon, joka kohoaa yksinäisyydessään tuolla mäen harjalla",vanhus kertoi.

"Ehkä näin sitten tänään itse linnanherran",Fidelia huokaisi toiveikkaana. Vanhuksen utelias katse muuttui suorastaan kärkkääksi.

"Linnaherran?"hän toisti. Fidelian huulet kaartuivat lempeään hymyyn ja tummiin, avoimiin silmiin syttyi kaukainen katse.

"Kuljeskelin leirin teinoilla tänään iltapäivästä ja ehdin laajan niityn reunaan, kun kuulin jonkun tulevan. Ehdin juuri piiloutua puiden lomaan, ja silloin näin hänet. Mies ratsasti kiiltävällä mustalla hevosellaan niityn poikki. Voi Mama, olisitpa nähnyt hänet! Hän olisi saanut veren kohisemaan jopa sinun kuivuneissa suonissasi."

Vanha nainen näytti epäilevältä.

"Tiedä tuota. Vain nuori antiikin jumala saisi minun vereni enää liikkeelle",hän mutisi käheästi.

"Mama, hän kävi kyllä jumalasta!"

Vanhuksen ilme koveni nuoren naisen innosta hehkuvien kasvojen edessä.

"Sinun on parasta rientää tanssimaan ja unohtaa se miekkonen",hän neuvoi vakavana. Fidelia nosti itsepäisesti leukaansa.

"Mama..."

"Menes nyt!"vanhus sähähti kuin äkäinen kissa. Fidelia huokaisi ja nousi nöyränä seisomaan.

"Voit käskea minut tanssimaan, mutta luuletko todella, että voit käskea minua unohtamaan hänet",hän uhosi silmät ivallisina leiskuen.

"Fidelia...!"

Nuori nainen riensi pois ennen kuin vanhus sai sanottua sanottavansa. Tämä jäi katselemaan, kuinka miesten vislaukset ja kitaran soinnit tervehtivät paikalle juossutta naista. Fidelia nakkasi värikkään huivin harteiltaan ja otti muutaman askeleen keinuttaen lannettaan. Hänen ranteittensa korut helisivät ja kimmeltelivät nuotion loimussa. Mustat hiukset laskeutuivat laineikkaina selkään, ja silmät hehkuivat kiihkeinä kauniista, tummista kasvoista. Sen jälkeen hän lähti sulavaan tanssiin kiertäen leirinuotiota. Solakka hahmo piirtyi tummana vasten rätiseviä liekkejä, yhtä notkeana ja palavana. Vanha nainen rypisti kulmiaan. Nuori Fidelia saisi viekoiteltua vaikka kymmenen linnanherraa, jos hänen mielensä tekisi. Tämä ei luvannut hyvää, ei laisinkaan.