Riitelyä

Seuraavan tarinan Elviira kirjoitti alunalkean Williamin näkökulmasta. Alkuperäisen tarinan voit lukea täältä.

"Voi hemmetti!"

Catherine kääntyi miehensä puoleen ja huolehti siitä, että hänen kasvoillaan oli niin tyly ilme kuin mahdollista. Hän lähes nautti nähdessään hämmennyksen leviävän Williamin kasvoille.

"Voitko olla hiljaa?"Catherine kysyi ääni hyytävämpänä kuin kuin avonaisesta ikkunasta huoneeseen soljuva öinen syysilma.

"Kuule... siitä mitä näit..."William aloitti takellellen. Catherine nosti kulmiaan.

"Aiotko kertoa totuuden?"hän kysyi ja valeli äänensä silkalla ivalla. Catherine ei tehnyt sitä ilkeyttään, mutta hän oli vain niin vihainen. Niin vihainen. Miksi Williamin oli aina vain valehdeltava hänelle?

"En voi selittää sitä, mutta minä..."

"Et voi selittää? No älä sitten selitä. Pidä vain suusi kiinni!"Catherinen teki mieli huutaa. Hän keräsi kuitenkin itsehillintänsä ja tyytyi kääntämään mielenosoituksellisesti kylkeä kesken toisen haparoivan lauseen.

"Meillä ei ole mitään puhuttavaa",hän ilmoitti.

"Totta helvetissä!"William huusi. Catherine tunsi, kuinka miehen kädet tarttuivat häneen ja repivät hänet ympäri.

"Minä. Rakastan. SINUA."

Williamin ääni kohosi sana sanalta. Catherine itse oli sanaton. Siinä olivat nyt nuo kolme sanaa. Nuo kolme sanaa, jotka hän aina toivoi Williamin lausuvan hänelle. Catherinea jäi vaivaamaan, kuinka mies nuo sanat nyt lausui. Liioitellun selkeästi. Aivan kuin hän ei olisi yrittänyt vakuuttaa vain Catherinea. Aivan kuin hän olisi yrittänyt vakuuttaa myös itseään.

Minä rakastan sinua.

Samat sanathan William oli lausunut jollekin toiselle naiselle aivan äskettäin. Hän ei halunnut Williamin näkevän, kuinka kovaa nuo kolme sanaa häneen nyt sattuivat. Yhtä hyvin mies olisi voinut iskeä kolme puukkoa hänen rintaansa.

"Niin sinä sanoit sille toisellekin",Catherine sai vihdoin sanottua. Hän yritti pitää kivun pois äänestään ja kääntyi nopeasti poispäin, jotta William ei vain ehtisi nähdä kyyneleitä, jotka kihosivat hänen silmiinsä. Catherine käpertyi niin pieneksi kuin suinkin, veti peiton korviinsa ja hautasi kyyneleiden kastelemat kasvonsa tyynyyn. Hän kuuli, kuinka William nousi hitaasti vuoteelta ja käveli parvekkeelle.

Ja koska tämä tarina oli surullinen :( niinkuin tarinat Middleswortheista yleensä, kirjoitin sille onnellisen lopun :) (En siis tiedä onko näin oikeasti tapahtunut!)

Catherine makasi hetken liikahtamatta. Yhtäkkiä hän kuitenkin vetäisi peiton päältään ja seurasi miestään parvekkeelle. Kuutamo langetti maailmaan kalpeaa hohdettaan, joka puhalsi kavalan, luonnottoman hengen puutarhan ja synkän metsän varjoihin.

"William, tule sisään. Sinä jäädyt",Catherine pyysi. Hän tunsi ainakin itse tärisevänsä. Viima puhalsi hänen yöpukunsa läpi, tanssitti sen helmaa ja palmikosta karanneita suortuvia. Williaminkin oli pakko olla kylmissään. Eihän miehellä ollut yllään kuin pyjaman housut ja avonainen paita.

"William, minä pyydän",Catherine toisti. Mies ei liikahtanutkaan, tuijotti vain kalvakan kuutamon valaisemaa puutarhaa vilkaisemattakaan Catherineen.

"William",Catherine huokaisi. Hänessä ei olut enää jälkeäkään siitä vihasta, joka vielä hetki sitten oli korventanut hänen sisintään.

"Anna anteeksi. Sovitaan tämän. Me keksimme kuitenkin kohta jälleen uuden riidan aiheen. Emmehän me muuta osaakaan kuin riidellä."

William ei hievahtanutkaan. Catherine veti henkeä ja sysäsi ylpeyden päättäväisesti pois sanojensa tieltä.

"Minä tiedän, että olen tällainen. Hirveä, ylpeä ja itsepäinen. Tiedän sen. Joekin..."

Catherine huomasi puhuvansa ohi suunsa ja vaikeni äkisti.

"Joekin...?"William kysyi katse yhä puutarhassa. Miehen ääni värähteli vihasta. Catherinea lähes pelotti.

"Joe sanoi minulle joskus, että minä en tule olemaan helppo vaimo. En kenellekään."

Catherine vaikeni jälleen. William ei sanonut mitään.

"Anteeksi William",Catherine toisti. Ei elettäkään. Nyt Catherine tunsi suuttumuksen kipinän iskevän jälleen sisällään. Hän tuli tänne nöyränä ja myöntäen vikansa. Valmiina tekemään sovinnon. Eikä toinen tehnhyt elettäkään!

"William Middlesworth, jos sinä todella rakastat minua, nyt olisi hyvä hetki todistaa se!"hän huudahti ääni väristen. Nyt William kääntyi. Catherine kohotti uhmakkaana leukaansa. Hän tiesi näyttävänsä kamalalta. Hiukset pörröttivät sotkuisina, kasvot olivat kalvakat, silmät punoittivat polttelevista kyynelistä ja pyöristynyt vatsa erottui löysästä yöpaidasta huolimatta.

"Katso minua. Katso oikein kunnolla! Näetpä minkälaisen vaimoksesi otit!"Catherine uhosi mielessään. Williamin huulille levisi kuitenkin Catherinen ihmeeksi hellä hymy. Mies levitti kätensä ja Catherine syöksyi lujaan halaukseen. Hän painautui vasten miehen rintaa, tunsi käsien hyväilevän hänen selkäänsä ja hiuksiaan.

"Saanhan minäkin anteeksi?"William kuiskasi hänen korvaansa.

"Tietenkin saat! Olemme mekin mahdottomia",Catherine huokaisi kyyneltensä lomasta.