Catherine makasi maassa koivujen katveessa ja katseli niiden alastomien oksien lomasta harmaata, raskasta taivasta. Koleassa ilmassa tuoksui syksy. Se oli viimeisiä tuoksuja ennen kuin luonto vaipui uneen kylmäksi pakkastalveksi ja vei mukanaan kaikki tuoksut ja äänet. Nyt Catherine saattoi silmät sulkiessaan kuulla koivujen kahisevan vilpoisessa, sadetta enteilevässä tuulessa.
"Onko sinun kylmä?"
Catherine kohotti päätään ja hymyili Joelle, joka istuskeli maassa ja nojasi vasten koivun runkoa.
"Ei yhtään",Catherine vakuutti.
"Sepä harmi. Minun ei siis tarvitse lämmittää sinua",Joe totesi pahoitellen. Catherine nousi nauraen istualleen ja kömpi Joen viereen. Mies kietoi kätensä nuoren naisen ympärille ja vetäisi tämän aivan lähelleen. He istuivat hetken vaiti, ja Catherine laski päänsä miehen olalle.
"Herttuatar taitaa pakoilla velvollisuuksiaan tänä iltana?"Joe moitti yllättäen. Catherine nosti kasvonsa ihmeissään ja näki leikkisän pilkkeen miehen tummissa silmissä.
"Miten niin?"hän kysyi. Joe kohotti kulmiaan.
"Tämän illan tanssiaiset. Lady Catherinea ei nähdä siellä ilahduttamassa läsnäolollaan."
"Ketä minä siellä ilahduttaisin? Olen paljon mieluummin täällä. Sanoin, että päätäni särkee."
"Särkeekö sitä todella?"
Joe kumartui ja painoi suukon Catherinen otsalle.
"Ei ainakaan enää",Catherine hymyili ja kohotti toiveikkaana kasvojaan. Joe nauroi ja painoi huulensa Catherinen huulille. Silloin harmaa, raskas taivas päätti keventää taakkaansa. Muutama sadepisara tipahteli harvakseltaan tuoksuvaan maahan. Catherine kallisti päätään taakse ja silmäsi pahaenteistä taivasta.
"Juostaan talleille",hän ehdotti. "Ehdimme vielä ennen kuin tämä yltyy kovaksi."
Joe nyökkäsi, ja he nousivat seisomaan. Nyt sade humisi jo koivun oksistossa ja ropisi lakastuneille horsmanvarsille. Catherine ryntäsi nauraen juoksuun, ja Joe riensi hänen peräänsä.Yhdessä he juoksivat hopeanharmaasta koivikosta lakastuneelle kullanruskealle niitylle ja sen poikki kapealle polulle. Hiljalleen sade sulki maiseman paksuun, harmaaseen syliinsä. Catherine kompuroi märkiin, kuraisiin helmoihinsa ja seisahtui kerätäkseen ne paremmin käsiinsä. Joe, joka oli ohittanut Catherinen ja juoksi hyvän matkaa tämän edellä, kääntyi ja huusi:"Tule jo! Mikä sinulla kestää?"
"Et sinäkään juoksisi yhtään tämän nopeammin, jos sinulla olisi tälläinen mekko!"Catherine huusi tympääntyneenä takaisin.
"Ota se pois!"Joe ehdotti virnistäen.
"Sinä senkin!"Catherine huudahti nauraen ja ryntäsi jälleen juoksuun. He kompuroivat sateen piiskatessa mäen rinteen ylös talleille. Joe vetäisi raskaan oven auki ja päästi Catherinen edellään sisään. Herttuatarta vasten tulvahti tallien lämpö, lepattava päreiden valo sekä kuivien olkien ja hevosten haju. Catherine päästi helmat käsistään ja nojasi hengästyneenä polviinsa. Puvun kastunut paksu kangas painoi raskaana, ja hiussuortuvia oli takertunut poskille ja kaulalle. Joe pyyhki hihallaan ahavoituneita kasvojaan ja kiskaisi oven jäljessään kiinni sulkien ulkopuolelle sateen ja vinkuvan tuulen.
"Olet aivan märkä!"Catherine nauroi nähdessään miehen. Joe hymyili ja nakkasi lattialle vettä valuvan takkinsa. Sade oli kastellut sen läpimäräksi ja liimannut valkean, pellavaisen paidan ihoon.
"Sinä myös",hän totesi ja osoitti Catherinea. "Nyt viimeistään kadut sitä, että et mennyt tanssiaisiin."
Catherine suoristautui ja käveli miehen luokse. Hän silitti lempeästi Joen märkiä hiuksia ja painoi otsansa vasten tämän otsaa.
"Voi en! Tämä on monin verroin hauskempaa",hän vakuutti vilpittömästi. Joe vetäisi nauraen Catherinen itseään vasten.
"No se on ilo kuulla:"
Jos vain Neiti Betty tämän tietäisi niin auta armias miten Catherinelle kävisi!!!
VastaaPoista