Satamassa eräänä marraskuun päivänä

Virkailija katseli uteliaana nuorta naista, joka seisoi satamassa ja katseli marraskuisen harmaata merta, jonka hiljaisuuden rikkoivat aaltojen kuohuna ja laivojen aavemainen sumutorvi. Vähän väliä naisen kulmat painuivat kurttuun ja kasvoille nousi empivä, pelokas ilme. Seuraavassa hetkessä hän nyökäytti päätään kuin vakuuttaakseen itsensä jostain. Tämän jälkeen leuka nousi päättäväisesti ja arvokkaasti pystyyn, kunnes jälleen ahdistunut, pelokas ilme palasi kasvoille ja katse painui alas. Nainen näytti olevan matkassa yksin, ilman saattajaa tai seuraa. Hänen vaatteensa olivat vaatimattomat, mutta laadukkaat ja hienot. Samettinen bonetti, turkiskauluksinen villamusliinitakki, tumma samettipuku ja nahkaiset sirot hansikkaat. Hän oli laskenut jalkojensa juureen suuren laukkunsa. Jostain syystä nainen oli kiinnittänyt virkailijan huomion. Ehkä tämän epävarmuuden ja yksinäisyyden vuoksi virkailijan teki mieli mennä kysymään, tarvitsiko neiti apua. Toisaalta naisen olemuksessa oli sellaista ylpeyttä, että nainen todennäköisesti torjuisi päättäväisesti vieraan avuntarjouksen. Näin ollen virkailija tyytyi katselemaan naista sivummalta ja pohtimaan itsekseen, miksi tämä oli matkalla yksin.

Catherine nyökäytti päättäväisesti päätään vakuuttaakseen itselleen, että oli liian myöhäistä kääntyä takaisin. Hän oli tehnyt päätöksensä, eikä nyt enää hyödyttänyt alkaa arpomaan mitään. Hänen täytyi löytää Joe. Vuodet miehen lähdön jälkeen olivat olleet yhtä piinaa. Hovin juorut ja puheet, kaikki se esittäminen ja teeskenteleminen olivat tehdä Catherinen hulluksi. Ja hän rakasti Joeta. Ei hän halunnut elää ilman tätä. Laiva oli jo kiinni laiturissa. Suuri höyrylaiva, valtamerialus, joka ylittäisi Atlantin ja veisi Catherinen mukanaan Uuteen maailmaan. Hän ei ollut koskaan ennen ollut näin kaukana kotoa. Vaikka Linnan elämä oli yhtä teeskentelyä ja juoruilua, se oli Catherinelle kuitenkin se ainoa elämä, jonka hän tunsi. Nyt häntä vastassa oli jotain tuntematonta, ja se sai Catherinen levottomaksi. Silloin pilli vislasi ja ihmisiä alettiin laskea laivaan. Catherine varmisti, että hänellä oli matkalippu takkinsa taskussa. Sen jälkeen hän poimi laukkunsa maasta ja lähti kävelemään päättäväisin askelin ihmisvirran mukana, joka pakkautui lähtölaiturille. Yhtäkkiä hänen korviinsa kiiri tuttu, hätääntynyt huuto kaiken hälinän ylitse:"Lady Catherine! Lady Catherine!"

Catherine käännähti ja nousi varpailleen nähdäkseen ihmisten yli. Ohi kulkevat ihmiset tönivät ja puskivat häntä vasten, joten hänen oli vaikea pysyä pystyssä. Hän kurotti kaulaansa ja erotti kauempana satamassa tutun hahmon. Jack ryntäili ympäriinsä hermostuneena, jopa hädissään ja huuteli hänen nimeään. Catherine puski ihmisvirtaa vastaan päästäkseen tallipojan luokse. Luovittuaan tiensä läpi lähtölaiturin ruuhkan hän heilautti kättään ja huudahti:"Täällä näin!" ennen kuin lähti rivakoin askelin tallipojan luokse. Jack kuuli huudon, näki hänet ja juoksi vastaan. Hän seisahtui Catherinen luokse ja tarttui voimakkailla, työn kuluttamilla käsillään naisen hentoihin harteisiin.

"Sinun on tultava takaisin!"Jack huudahti kiihdyksissään ja unohti teititellä Catherinea.

"Miksi? Juuri eilenhän sinä kannustit minua lähtemään",Catherine ihmetteli. Hän ei pitänyt Jackin ruskeiden silmien ilmeestä. Se oli levoton, jopa pelokas.

"Ei lady! Isänne sai sairaskohtauksen viime yönä. Pumppu oireilee, niin epäili lekuri käydessään hänen luonaan. Isänne pyytää teitä luokseen, ja mä kun olin ainoa, joka tiesi minne olitte lähtenyt, hyppäsin ensimmäiseen lähtevään junaan."

Catherine tuijotti Jackia pelosta ja ahdistuksesta laajennein silmin. Kaikki väri oli paennut kasvoista, ja Jack pelkäsi naisen pyörtyvän. Pilli vihelsi uudelleen. Sen ääni kohosi kimeänä ja vaativana kaiken hälinän ja laivojen sumutorven yläpuolelle. Catherine säpähti ääntä, ja Jack tunsi liikahduksen naisen harteita puristavissa käsissään.

"Lähdetään",Catherine sai sanottua. Ja niin hän keräsi helmansa ja ampaisi juoksuun laukkua kantava Jack kintereillään.

Virkailija, joka oli seurannut tätä kohtausta vähän matkan päästä, katseli ihmeissään juoksevien nuorten jälkeen. Mitä tuo oli ollut olevinaan? Nuorukainen oli näyttänyt varsin siivottomalta kuluneine vaatteineen, ruokottomine hiuksineen ja likaisine kasvoineen. Mitä tekemistä hienolla nuorella naisella saattoi olla tuollaisen miehen kanssa? Mikä oli saanut naisen lähtemään noin hädissään miehen matkaan? Virkailija puisti päätään karkottaakseen sieltä omat arvailunsa. Hän tuskin saisi tietää.