Kasvatusneuvoja kaivataan

"Catherine, miksi sinä et ollut ranskantunnilla tänään?"

Lattialla kirjaa lueskellut pikkutyttö kääntyi katsomaan isäänsä.

"Olinhan minä!"Catherine huudahti ja nosti uhmakkaana leukaansa. Isä kurtisti kulmiaan.

"Älä valehtele",hän sanoi ankarasti. Catherine tuijotti isäänsä suoraan silmiin.

"Minun oli paha olla."

"Ja silti sinä jaksoit ratsastaa ponillasi",Isä huomautti pisteliäästi ja viittasi tyttärensä kuraisiin kenkiin. Catherine vetäisi jalkansa kiireesti piiloon ratsastuspukunsa helman alle ja painoi katseensa syyllisenä lattiaan. Isä huokaisi ja kyykistyi tytön viereen antaen ankaran ilmeen hävitä kasvoiltaan.

"Sinun on pakko olla sovituilla oppitunneilla, kultaseni. Tästä ei tule muuten mitään",hän huokasi.

Catherine uskaltautui kohottamaan katseensa lempeän äänensävyn rohkaisemana.

"Se on niin tylsää",hän mutisi. Isä puisti päätään.

"Minä en halua lähettää sinua sisäoppilaitokseen, mutta jos käyttäydyt noin, et jätä minulle vaihtoehtoa."

Catherine katseli surullisena synkistyneitä kasvoja. Hän nakkasi kirjansa lattialle ja kömpi Isän syliin. Herra Bonsdroff kietoi käsivartensa pikkuisen tyttölapsen ympärille ja painoi poskensa vasten kahvinruskeita hiuksia.

"Minä lupaan olla yrittää kiltisti, Isä",Catherine vannoi hartaasti.

"Pelkkä yrittäminen ei riitä",Isä huomautti ja puristi tytärtään tiukemmin itseään vasten. Monet pitivät kummallisena sitä, että hän rakasti tytärtään niin paljon ja vietti aikaa tämän kanssa. Isän olisi kuulunut olla etäisen välinpitämätön ja laskea tyttö kokonaan kotiopettajattaren ja lastenhoitajien hellään huomaan. Herra Bonsdroff ei kuitenkaan välittänyt siitä, mitä ihmiset ajattelivat. Hän halusi pitää Catherinen lähellään aina, kun se vain oli mahdollista. Eikä hän kykenisi missään nimessä lähettämään pikkuista tyttöään mihinkään sisäoppilaitokseen! Se oli vain uhkaus, jolla hän yritti saada tyttärensä käyttäytymään kunnolla. Herra Bonsdroff olisikin halunnut olla ankarampi isä, mutta hänen oli ajoittain vaikea olla tekemättä tyttärelleen mieliksi. Kun Catherine kohotti päättäväisenä leukaansa ja katsoi isäänsä silmiin suoraan ja uhmakkaana, hän muistutti elävästi omaa äitiään, edesmennyttä rouva Bonsdroffia. Eikä Isä silloin enää kyennyt olemaan tyttärelleen ankara, vaikka kuinka yritti.

"Saisinko minä mennä vielä ennen illallista ratsastamaan? Minä lupasin Viimalle, että tulen",pikkuinen herttuatar kysyi ja nosti toiveikkaan katseensa. Isä huokaisi ja yritti näyttää vakavalta, mutta hymy hiipi väkisin huulille ja välkkyi kirkkaana silmissä.

"Pahin virhe kasvatuksesi suhteen taisikin olla se, että menin ostamaan sinulle sen pahuksen ponin",hän huokasi alistuneena.