Viimehetkellä

Kylmä, armoton merituuli iski vasten Jasonia, joka astui laivan kannelle. Hän haistoi suolaisen meren ja kuuli aaltojen sortuvan vasten laivan keulaa ja kylkiä. Hän ei nähnyt maata eikä lokkeja, vain sinistä aavaa niin kauas kuin silmä kantoi. Horisontissa taivas kosketti merta, mutta raja oli häälyvä kuin veteen piirretty viiva. Sen erotti hetken, mutta kohta se taas hävisi tasaiseen sineen. Jason heitti repun selkäänsä ja käveli kannen poikki. Höyrylaiva sylki merta eteenpäin kyntäessään tummaa, sankkaa savua taivaalle. Hän nojautui vasten kaidetta ja katseli myrskyisiä vaahtopäitä merenselällä. Silloin hän huomasi toisen miehen, joka myös nojaili kaiteeseen ja tuijotti merta. Mies oli hyvin nuori, oikeastaan poika vielä. Hänen ruumiinsa ei ollut vielä vankistunut ja miehistynyt, vaan se oli pitkä ja hontelo. Nuorukainen ei selvästikään ollut ulkoilmaihmisiä, sillä laihan ruumiin lisäksi iho oli kalpea. Silmien alla häälyivät tummat, raskaat varjot. Jason ei voinut katsoa tuota nuorukaista tuntematta sääliä. Tämä ei tulisi pärjäämään rykmentin kehnoissa oloissa ja Intian kuumassa paahteessa. Silloin nuori poika nojautui aavistuksen eteenpäin, kohti tyrskyäviä aaltoja. Jasonin valtasi epäusko. Ei kai poika aikonut hypätä? Hän ei kyennyt liikahtamaankaan, katseli vain kuinka nuorukainen tarttui kaksin käsin kaiteeseen. Jasonin kurkusta pääsi hätääntynyt huudahdus ja hän rynnisti eteenpäin tarraten viime hetkellä nuorukaista harteista kiskaisten tämän voimalla taaksepäin. Molemmat miehet romahtivat päistikkaa kovalle laivan kannelle. Nuorukainen räpiköi pystyyn ja tuijottti Jasonia. Hänen ruskeat, pyöreät silmänsä olivat laajenneet säikähtäneinä, mutta niiden katse oli etäinen ja tyhjä. Jason yritti löytää siitä pelkoa tai vihaa, mutta turhaan.

"Mitä sinä yritit, hyvä mies?"hän huudahti ja kömpi pystyyn. Nuorukainen katsahti kauas merelle, eikä Jason pystynyt vieläkään tulkitsemaan hänen ilmettään.

"En tiedä",tämä sai sanottua. Jason puisti päätään.

"Kuules kaveri, nyt lähdetään kauaksi tuosta kaiteesta",hän murahti ja vetäisi pojan mukaansa. Yhdessä he kävelivät seinän luokse ja kiersivät suojaan piiskaavalta tuulelta. Nuorukainen nojautui vasten seinää ja huokaisi syvään.

"Kiitos tuosta, tai niin minä ainakin luulen",hän sanoi hiljaa ja epävarmana. Jason nojasi myös selkäänsä seinää vasten ja vetäisi taskustaan huolettomasti savukkeen.

"Eipä mitään. Kelpaisikos sinullekin? Hermosauhut voisivat olla paikallaan",hän arveli. Nuorukainen nyökkäsi. Jason vetäisi toisenkin savukkeen ja ojensi sen. Nuorukainen otti sen vastaan ja Jason laittoi merkille, kuinka tämän kädet tärisivät.

"Minä olen Jason Davies",hän esittäytyi ja nakkasi tulitikkuaskin pojalle. "Entä sinä?"

"Math",nuorukainen vastasi ja pisti savukkeen hampaittensa väliin. "Math Crawley."

Nuorukainen raapaisi tulitikun ja syttytti tupakan.

"Jaahas",Jason virkkoi ja nappasi askin itselleen.

"Kuules Math, ei sitten enää tuollaisia temppuja. Sovittu?"

Nuorukainen katsahti häntä, eivätkä hänen silmänsä heijastaneet mitään selvää tunnetta. Ne olivat ilmeettömät. Tyhjät. Epätodelliset.

"Sovittu",nuorukainen myöntyi ja puhalsi savua suustaan.